Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja edistäminen

Ferrerolla työskentelevistä ja Ferreron kanssa työskentelevistä ihmisistä huolehtiminen on juurtunut syvälle perheyrityksemme arvoihin. Jokaisen yksittäisen henkilön ihmisoikeuksien kunnioittaminen yrityksessämme ja yhteisöissä, joissa toimimme, on ja on aina ollut keskeinen osa toimintaamme.
Olemme sitoutuneet kunnioittamaan ja edistämään ihmisoikeuksia sekä ehkäisemään ja lieventämään toimintamme haitallisia vaikutuksia. Noudatamme ihmisoikeustyössämme asianmukaiseen huolellisuuteen perustuvaa lähestymistapaa. Toimintaamme ohjaavat Yhdistyneiden kansakuntien liike-elämää ja ihmisoikeuksia koskevat perusperiaatteet, Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Kansainvälisen työjärjestön ILOn työelämän yleissopimukset.

FERRERON IHMISOIKEUSPOLITIIKKAA KOSKEVA LAUSUMA

Koska ihmisoikeuskysymykset ovat laajoja ja monimutkaisia ja edellyttävät moninäkökulmaista lähestymistapaa, olemme määritelleet kymmenen keskeistä osa-aluetta, joihin panostamme ensisijaisesti koko arvoketjumme toiminnassa. Ferreron ihmisoikeuspolitiikkaa koskevassa lausumassa on selostettu keskeiset ihmisoikeuksiin liittyvät periaatteemme näillä keskeisillä osa-alueilla. Siinä kerrotaan myös, miten panemme täytäntöön ihmisoikeuspoliittisen julkilausumamme ja periaatteemme ja sitoutamme siihen kaikki työntekijämme, liikekumppanimme sekä muut sidosryhmämme.
Ferreron ihmisoikeuspoliittinen julkilausuma perustuu eettisiin sääntöihimme, joissa kuvataan eettinen visiomme sekä eettiset periaatteemme, arvomme ja vastuumme yrityksenä.
Jos haluat lisätietoja siitä, miten Ferrero toimii yhteistyökumppaneidensa kanssa, tutustu Liiketoimintaperiaatteisiimme, joissa esitellään Ferreron vastuullisia liiketoimintatapoja koskevat periaatteet, ja Ferreron tavarantoimittajaohjeistoon, jossa kerrotaan, millaista vastuullisuutta edellytämme toimittajiltamme, kun teemme hankintoja.

FERRERON IHMISOIKEUSRAPORTTI

Laadimme ensimmäisen ihmisoikeusraporttimme lisätäksemme ihmisoikeuksien edistämiseen tähtäävien aloitteidemme ja toimiemme avoimuutta niin koko toiminnassamme kuin toimitusketjussamme. Raportti on jäsennelty ihmisoikeuspoliittisessa julkilausumassa määriteltyjen kymmenen keskeisen osa-alueen ympärille, ja se noudattaa YK:n raportointikehyksen perusperiaatteita.